lauantai, 3. syyskuu 2011

Linkki uuteen

 

Elämä äitinä jatkuu. Aivot raksuttaa hitaasti, mutta juuri sen verran, että onnistuin nyt laittamaan tänne linkin uuteen blogiini :)

hiljalleen.blogspot.com

sunnuntai, 21. elokuu 2011

Ei otsikkoa


Päätin uuden elämän kunniaksi jatkaa vanhaa blogia uudessa ympäristössä ja uudella nimellä. Tervetuloa osoitteeseen: http://hiljalleen.blogspot.com/

lauantai, 25. kesäkuu 2011

äitiys

Tänään oli itkuinen päivä - minulla. Jännittyneisyys, rauhattomuus jotenkin ollut vallalla. Yritän saada järjen ääntä kuuluviin, mutta tunne vyöryy päälle. Järki sanoo, että meidän Haru-chanilla on kaikki hyvin, on normaalia, että itketään ja ihmetellään ja ollaan väsyneitä, se kuuluu tähän hetkeen, mutta yhtä varmasti kuin se kuuluu tähän, se tulee menemään ohi. Järki sanoo myös, että en ole epäonnistunut, vaikka vauva-arki ei olisi yhtä juhlaa ja kiitosmieltä. Mies sanoi mulle tänään "älä ole niin ankara itelles". Kunpa osaisin olla olematta. Toisessa tilanteessa mies kysyi, onko sulla ollut joku ihannekuva äitiydestä. En oikein heti osannut vastata. Mutta nyt kun mietin, huomaan, että olen varmaan olettanut, että osaisin lapsettomuuden jälkeen olla joka hetkestä kiitollinen, nauttia ja iloita. Ja olen ajatellut, että hyvä äiti on niin sensitiivinen, että tunnistaa lapsensa tarpeet ja osaa niihin vastata. Nyt vastata tajuan ja yritän saada itseni sen ymmärtämään, että hyvä äiti tahtoo näitä asioita, mutta vastasyntynyt on niin oma ainutlaatuinen itsensä, meille vanhemmilleen vielä tutkimaton sielu, että ei voi olettaa, että pystyisi aukottomasti kuukauden ikäisen lapsensa tuntemaan.

On tullut hetkiä, joissa jotenkin erityisesti aistin, että Haru-chanin on turvallista ja hyvä olla meidän kanssa. Vaikka itkun kanssa olis nukahtanut, nukahdettua saattaa käväistä onnellinen hymy pienen murun kasvoilla. Haaveilen ensimmäisestä hymyyn vastatusta hymystä, haaveilen siitä, kun pieni ottaa kaulasta kiinni. Miten sitä kaipaakin merkkiä lapseltaan, että hän hyväksyy minut äitinä. Tuntuu jopa pahalta näin kirjoittaa, koska se tuntuu isolta vaatimukselta lapselle, ja silti se on totta.

Sellainen päivä tänään. Kaiken itkun ja jännittyksen jälkeen nyt on kuitenkin levollisempi mieli, lopulta tämä oli hyvä päivä, kiitos siitä.

torstai, 23. kesäkuu 2011

Muista nämä

- älä oleta, että vauva toimii samalla tavalla tänään kuin eilen tai jos oletat, älä hermostu, jos oletus ei toteudu

- jos vauva itkee ja/tai valvottaa, se ei ole merkki kenenkään omituisuudesta, ei siis syytä hermostua yhtään kenellekään

- jos sun varvasta kutittaa, sä voit sitä raapia, mut jos vauvan varvasta kutittaa, se ei osaa sitä raapia, vaan osaa ilmaista ärtymyksensä asiaa kohtaan ainoastaan itkemällä eli älä edelleenkään hermostu, jos vauva itkee, etkä ymmärrä siihen syytä

- älä kerro kellekään, jos teillä on päivä tai yö mennyt hyvin, koska se takaa sen, että seuraava ei mene ihan nappiin..

- seuraavan kerran kun ite olet saada itkupotkuraivarit, älä ala vollottaa ja oleta, että mies tietää automaattisesti mitä tehdä sun kanssa, vaan kerro selvällä suomenkielella, onko nälkä, väsymys, halauksen tarve vai mikä, jotta mies tietää miten sua auttaa

- sä olet hyvä äiti, vaikka oisitkin välillä "ihan pihalla"!

tiistai, 21. kesäkuu 2011

Tähän hetkeen haluaisin pysähtyä..

Yöllä pikkuinen Haru-chan (rakkaalle lapselle tarvitaan nimi täällä blogimaailmassakin ja olkoon se keväisen tytön kunniaksi "lempinimi" mun omasta nimimerkistä Haruko-Kevään lapsi) herätessään mun vierestä, nosti hetkeksi katseensa minua kohti, katsoi kauniilla tummilla suurilla silmillään suoraan omiin silmiini ja syvälle sieluuni.

Voi miten rakastankaan sinua oma rakas Haru-chan!