Oon ollu itelleni jopa poikkeuksellisen levollisella mielellä jo pitkän aikaa. Aika ajoin raskauteen liittyvät pelot, opiskeluun liittyvä stressi, miehen työtilanteeseen liittyvät jännitykset häivähtää mielessä, mutta vain häivähtää. Opiskeluasioille, itelleni opiskelijana osaan jopa nauraa. Nyt viime yönä valvoin tavallista enemmän, en ollu ahdistunu enkä pelokas, mutta hiukan piti turvaa hakea vieressä nukkuvasta miehestä. Ottaa kädestä kiinni ja vakuuttaa itelle, että kaikki on hyvin. Mitä pitemmälle tää raskaus etenee sitä vähemmän pelkää, sitä todellisemmalta tuntuu lapsi sisälläni ja sitä hirvittävämpi olisi painajainen, jos jotain kävisi. Luin jostain blogista, jossa blogin pitäjä oli menettäny lapsensa muistaakseni rv20, että siinä vaiheessa lääkäri antoi hänelle 1-3 vuorokautta sairaslomaa. Vuorokautta!? Eihän sellaisesta selviä päivissä, menee vähintään viikkoja, todennäköisesti kuukausia, mahdollisesti jopa vuosia. 

Huhhuh, kyllä tuntuu nyt taas päivät etenevän etanan vauhtia.. Vielä kolme viikkoa seuraavaan ultraan. En tiiä, oonko ikinä odottanu kevään tuloa näin paljon kuin nyt. Vaikka haaveilen myös kaikista raskauden vaiheista, mutta rehellisesti sanottuna toivon, että aika menisi siivillä. Edes sinne kun alan tuntea kultamurusen liikkeet.