Tähän asti kaikki olikin mennyt niin nappiin raskauden osalta. No, ei onneksi nytkään mitään sen suurempaa huolta, mutta kuitenkin hiukan enemmän mietityttävää.. Verenpaine oli koholla ja on jatkuvaa turvotusta (ja siihen liittyen allekirjoittaneen hurjaa painon nousua, auts, alkaa olla pelottavaa tuo vaa'alle nousu..), joten nyt sitten tehotarkkaillaan paineita, ettei vain viittaisi raskausmyrkytykseen.. Onneksi kotona mitattaessa paineet oli eilen ainakin normaalit eli sikäli ei pitäisi kai huolta olla. Eikä turvotuksen ohella muita oireita onneksi ole.

Toinen asia mihin eilen neuvolakäynnillä kiinnitin huomiota (liikaakin?) oli hoitajan kommentti melko runsaasta lapsiveden määrästä. Totesi kyllä, että ei siinä sinänsä mitään huolestuttavaa, mutta että hänen pitää sitä nyt seurata. Minä onneton tietysti menin googlailemaan, mitä se voisi tarkoittaa.. No, jätettäköön ne tässä kohtaa mainitsematta ja luotan siihen, että jos hoitaja arvioi lapsiveden määrän liian isoksi, lähettää kyllä sitten äitiyspolille tarkemmin tutkimuksiin. Eli eiköhän meiän Kultamurusella kaikki oo kuitenkin oikein hyvin :)  Liikkuu ainakin entiseen malliin ja sydänäänet oli hyvät, ja hoitajan arvion mukaan olisi siro kooltaan, joka tietysti helpottaisi tätä tulevaa äitiä tulevissa ponnisteluissa.

Ei pelota. Ja entistä kiihkeämmin odotan, että kasvoista kasvoihin pääsee näkemään tämän rakkaan, ihmeellisen otuksen, johon on saanut hiljalleen tutustua talven ja kevään aikana.